Valitse sivu

Helsinki-by-the-sea-FlickrCC-HannuMakarainen

Tämä seniorikonsulttimme Rami Nousiaisen kirjoitus on julkaistu alunperin Kauppalehdessä 29.8.2016. 

Verotus kannustavaksi

Muutama poliitikko ehdottaa taas pääomaverotuksen nostamista. Suomalaisia pitää kannustaa sijoittamiseen eikä päinvastoin rangaista riskinottamisesta. Veron korotus osuisi piensijoittajiin, joilla ei ole sijoitusyhtiötä tai mahdollisuutta verotuksen suunnitteluun vakuutustuotteilla tms. Yhtiön vero on 20%, kun piensijoittaja maksaa nyt osinkoveroa 25,5% ja luovutusvoiton vero on vähintään 30%. Osinkoverotus on nyt erittäin epäsuotuisaa suoralle osakeomistukselle, kun rahastot eivät maksa osingoista veroa.

Sijoittamista oppii sijoittamalla

Hallitus voi edistää aidon asiakasomistajuuden ja kansankapitalismin kehittymistä. Päättäjillä on käytettävissä tehokas työkalu, verotus. Maamme hallituksen pitää panostaa nopeasti omistajuuden edellytysten kehittämiseen sekä pörssissä että listaamattomissa yhtiöissä.

Kahdeksan vuotta rämpimistä

Nuorisomme on kuullut vuodesta 2008 saakka huonoja talousuutisia. Ehdotin eräälle teinille, että hän sijoittaa säästönsä pörssiin. Välitön vastaus oli ”sittenhän se romahtaa!” Sen lisäksi, että sijoittaminen pelottaa, valtio ei anna kannusteita riskin ottamiseen.

Kannusteita kaivataan

Avaimet ovat riskisijoittamisen kannusteiden lisäämisessä. Tehokkain keino on osinkojen verotuksen keventäminen. Nykyisten nollakorkojen aikana saadaan varat nopeasti siirtymään verotuksellisesti houkutteleviin kohteisiin. Verotuksen tulee kannustaa pitkäaikaiseen säästämiseen.

Pitkä horisontti

Parempi pitkäaikainen tuotto tarkoittaa myös parempaa verokertymää pidemmällä aikavälillä. Jo useaan kertaan luvattu pienten osinkojen verovapaus on jäänyt toteuttamatta, kun veropohjaa on haluttu laajentaa, ei supistaa. Valtion velan kasvu pelottaa, mutta lyhyen aikavälin verokertymän pudotusta ei pidä pelätä, kun valtion kymmenen vuoden korkokustannus on nolla. Veropohja kasvaa osakesäästäjien määrän noustessa.

laina10v

Suomen valtion 10 vuoden lainan korko on nolla.

Asiakasomistuksella on selvä ohjausvaikutus

Mikäli osinkojen verotus kannustaisi suoraan osakesijoittamiseen moni kuluttajamarkkinoilla toimiva yritys voisi kannustaa asiakkaitaan sijoittamaan yhtiön osakkeisiin.

Vain mielikuvitus on rajana millaisia ”ekosysteemejä” asiakasomistajuuden ympärille voidaan rakentaa. Ihmiset haluavat usein osallistua ja saada äänensä kuulumaan. Isosta omistajajoukosta löytyy myös yritysten kaipaamia kehitysideoita.

Tarvitsemme lisää työntekijöitä yhtiöiden omistajiksi

Omistus lisää yrittäjähenkeä ja parantaa motivaatiota. Jotkut edelläkävijäyritykset ovat ottaneet jokaisen työntekijänsä omistajiksi. Sitoutunut työntekijä toimii yrityksen lähettiläänä. Verotuksen tulee tukea yritysten mahdollisuuksia tehdä omistamisesta kiinnostavaa.

Omistamisella on merkitystä kansantaloudelle

Suomalaisten varat ovat pitkälti asunnoissa ja tileillä. Ruotsissa omistamisella on perinteitä ja sijoitusvarallisuus on paremmin sijoitettu kuin Suomessa, jossa vain pieni osa kansasta omistaa osakkeita. Omistaminen näkyy talouden kasvuluvuissa.

Talous on psykologiaa ja matematiikkaa

Toivottavasti maamme hallitus näkee omistajuuden ja maan menestymisen yhteyden sekä asiaan liittyvän psykologian ja matematiikan. Asialla on merkitystä myös kansansivistykselle; omistamalla oppii seuraamaan sekä ymmärtämään taloutta.

Rami Nousiainen

 

Kuva: Flickr Creative Commons / Hannu Makarainen