Epäonnistumisen anatomiaa

Epäonnistua – kääk, ei ikinä. Minäkö? Tämä on vaikea ja herkkä aihe. Ainakin itselleni. Optimistina, positivistina ja eteenpäin suuntautuvana on erityisen tuskallista kohdata, saati käydä läpi, virheitä ja epäonnistumisia. Mutta palkinto analyysistä lienee isompi kuin niihin liittyvä tuska. Joten käyn rohkeasti aiheen kimppuun.

VIRHEET OVAT ”TOTALLY OK”

Epäonnistumisista oppii, sanotaan. Onnistumiset taas vahvistavat itsetuntoa, mutta ne saattavat unohtua helposti – käydä jopa arkisiksi ja jokapäiväisiksi. Isot mokat ja epäonnistumiset eivät hevin unohdu, eikä niitä kannatakaan heti pyyhkiä pois vaan parempi käydä ne läpi huolella, objektiivisesti ja analyyttisesti. Ottaa niistä jotain positiivistakin mukaan. Ainakin ottaa opiksi, ettei ihan samoja virheitä ole heti tekemässä.

Työskentelin Piilaaksossa noin viisi vuotta, ja USA:ssa isommatkin epäonnistumiset hyväksytään helpommin. Siellä niihin yhdistetään rohkea ja arvostettu riskinotto, kasvamisen paikka, kilpaileminen ja kolhuista oppiminen. Virheet ovat siellä ”totally OK”. Jos ei koskaan laukaise, ei koskaan tee maaliakaan. Tätä asennetta kaivataan lisää Suomeenkin, tosin tänä päivänä virheistä puhuminen on jo selvästi hyväksytympää kuin kymmenen vuotta sitten.

ÄLÄ OTA LIIAN ISOA HAASTETTA PIENILLÄ RESURSSEILLA

Startup-kentällä mokani alkoivat jo uuden vuosituhannen alusta, mutta avaan tässä joitain tuoreempia tapauksia. Aluksi eräs kipeä kokemus – tässä tapauksessa kaikki ulkoiset mittarit näyttivät menestymisen merkkejä.

Olin juuri palannut Piilaaksosta ja näin silmissäni tässä Amerikan valloituskeisin. Pääsimmekin pian Suomen Born Global -ohjelmaan ja meillä oli myös Tekesin (nykyään Business Finland) vankka tuki. Mutta mokasimme. Enkelisijoittajana satsasin tähän teknologiayritykseen noin sata työpäivää ja satatuhatta pääomia. Yritys ajettiin neljässä vuodessa alas, käteen ei jäänyt kuin tappiot, joita verottaja ei kuitenkaan hyväksynyt (sain hyvää oppia sillekin saralle).  Korjaan – siitä jäi itselleni yksi laadukas polkupyörä, joka edelleen käytössä, ja se muistuttaa minua firmasta lähes joka päivä.

Tiivistetysti, tässä tapauksessa toteutuivat seuraavat riskit:

  • tiimiriski,
  • teknologiariski ja
  • rahoitusriski.

Tiimistämme puuttui selkeä johtotähti, päättäjä ja pääomistaja. Teknologiatiimimme oli reikäinen ja teknologiahaaste meille aivan liian mittava. Myös markkinoiden mahdollistama infrastruktuuri ja alustat olivat vielä kypsymättömiä innovaation osalta. Rahaa oli luonnollisesti koko ajan liian vähän. Mutta kalvoilla case oli aivan killeri.

Tärkeimmät opit:

  • Execution is everything!
  • Idean arvo on lähellä nollaa.
  • Tiimi on tärkeä, toimitusjohtaja supertärkeä.
  • Älä ota liian isoa haastetta pienillä resursseilla.

ÄLÄ LUOTA SIJOITTAJAN KÄRSIVÄLLISYYTEEN

Seuraavassa startup-mokassani sijoittajana oli paljon samoja piirteitä kuin edellä: kehitettiin sekä rauta- että ohjelmistopuolta. Tässä kuitenkin simppelimpi ratkaisu, joka saatiin toimimaan. Tiimillä ruokahalu kasvoi, fokus hiukan katosi ja lähdettiin siirtämään innovaatiota älypuhelimiin, kun niiden uudet ja kehittyneet liikeanturiominaisuudet mahdollistivat sen. Teoriassa.

Tässä unohtui laskutus ja asiakas, varat alkoivat käymään vähiin. Kehittäminen olikin vaikeampaa ja kalliimpaa kuin suunniteltiin. Älypuhelinalustoja oli 10 vuotta sitten jo paljon. Tiimissä tuli myös erimielisyyksiä suunnasta ja prioriteeteista. Yritys hajotettiin ja toinen osa myytiin isommalle pelurille. Aivan liian pieni tiimi jäi puurtamaan älypuhelimen kimpussa.  Päärahoittajan usko loppui, homma ajettiin vauhdilla alas.

Tärkeimmät opit:

  • Vie toimiva tuote kunnolla markkinoille ennen seuraavaa kehitysaskelta.
  • Älä jaa pientä yritystä kahteen mikroyritykseen.
  • Älä ulkoista keskeistä ohjelmistokehitystä.
  • Älä luota sijoittajan kärsivällisyyteen.
  • Onko tiimi tehnyt jotain hyvää yhdessä ennen ensimmäistä yhteistä firmaansa?

ÄLÄ ANNA NÄYTTÄVÄN ESITYKSEN, TUOTTEEN TAI KIVAN TIIMIN HÄMÄTÄ

Kolmas case kirpaisee minua vielä enemmän, edelleen. Miten en nähnyt tätä? Miten olin niin sinisilmäinen? Kaikki meni pieleen, mutta paljon johtui myös ulkoisista tekijöistä. Yritys teki todella näyttävää digitaalista tuotetta. Siihen oli helppo ihastua, kuten me sijoittajat teimme. Meitä piti olla kolme pääsijoittajaa, mutta se tärkein ja suurin, VC-fund teki oharit – ikävästi sen jökeen kun me muut olimme jo osuutemme annissa maksaneet. Myös luvattu ammattitoimitusjohtaja teki oharit eikä hypännyt kelkkaan. Huono alku, vai mitä. 

Ohareiden jälkeen toiminta jatkui ”toivotaan toivotaan” -mentaliteetilla. Yrittäjä oli nk. ”Pelle Peloton”, ja muun tiimin kanssa usein vaikeuksia. Lisäksi projekteja myytiin liian halvalla ja ”tuote” ei valmistunut koskaan, vaan juututtiin projektiliiketoimintaan.

Päälle tulivat ulkoiset tekijät, kuten se että vuoden 2008 finanssilamasta toipuminen kesti markkinalla varsin kauan, pääyrittäjän vaimo sai vakavan sairauden, tiimi ja hallitus olivat usein eripuraisia ja rahapula oli jatkuva kannattamattomien projektien myötä. Putkessa oli aina jotain uutta ja lupaavaa, joten kanan lentoa ei osattu lopettaa ajoissa.

Tärkeimmät opit:

  • Älä anna näyttävän esityksen, upean demon tai kivan tiimin hämätä – katso raadollisesti onko tässä bisnestä. 
  • Älä usko puheita, vaan tärkeissä asioissa hyvä olla kirjallista ”lupausta”. 
  • Ole varauksellinen niiden sijoittajien “uskolle”, joilla ei ole kokemusta startupskenestä. 
  • Myös suomalainen voi tehdä ohareita.

PÄÄYRITTÄJIEN ON OLTAVA 150% SITOUTUNEITA

Moni luulisi, että jo noilla caseilla olisi maksettu oppirahat. Menikin viitisen vuotta kun taas minua vietiin. Neljä digicasea 2010 luvulla, kaikissa konkurssi. Yhteistä niissä oli hienot kalvot ja laskelmat, dynaamisia tyyppejä ja trendikkäitä palveluita. Yhteistä oli myös se, että liikevaihto oli kaikilla lähellä nollaa. Asiakaspuoli pitkälti lupauksia ja ”name dropping” -tasoa. Menestyviä verrokkeja löytyi, ”me tehdään tämä vielä paremmin ja kaikki rikastutaan”. 

Parissa keisissä oli nimekkäitä sijoittajia mukana, valovoimaisia sarjayrittäjiä ja kovia erikoistekijöitä, kuten ”markkinoiden paras growth-hacker”.  Olin kuitenkin sen verran oppinut, että sijoitukseni ja ajankäyttöni olivat varsin maltillisia näihin jo etukäteen tiedettyihin high-risk harjoituksiin. 

Mitä opin näissä?

  • Pääyrittäjien on oltava 150% sitoutuneita ja isoja omistajia, pitää olla kovat in-house perustajakoodaajat mukana. 
  • Oltava joustava, osattava suuntautua nopeasti uudestaan mahdollisuuden perään. 
  • Tuote/palvelu – markkina-match löydettävä. 
  • Sijoitusmielessä olisi enemmän luotettava omaan fiilikseen, jos se ei ole hyvä, älä sijoita. 
  • Joka tapauksessa on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että B2C -digipalveluissa ison onnistumisen todennäköisyys on todella alhainen.

Alkuvaiheen yrityksistä noin 1/10 menestyy, noin puolet menee nurin viiden vuoden sisällä. Omassa portfoliossani tämä on suurinpiirtein toteutunut. Siellä on 4-5 menestyjää, pari mainiota exitiä ja suuri joukko opettavaisia tapauksia. Tosin hyviä keisejä on kypsymässä…

Jussi Heinilä
Accelerando
Twitter @jussiheinila

 

Kuva: Tiffany Nutt on Unsplash