Miksi yrityksen on niin vaikeaa kääntää liiketoimintaansa kasvuun?

Elämme voimakkaasti muuttuvassa maailmassa, jossa globalisaatio, teknologiset murrokset ja väestön epätasainen jakautuminen vaikuttavat samanaikaisesti niin yritys-, yhteiskunta- kuin henkilökohtaisella tasolla. Muutos on väistämätön, ja se näkyy ja tuntuu myös Suomessa, vanhojen liiketoiminta-alueiden kuihtuessa ja uusien innovatiivisten ratkaisujen kasvaessa voimakkaasti.

Miksi kuitenkin usein on vaikeaa nähdä tätä murrosta ja aloittaa tarvittavat toimenpiteet ajoissa, ennen kuin on liian myöhäistä?

Olen saanut toteuttaa tuotekehitys- ja muutosprojekteja yli 30 vuoden ajan yritystoiminnan eri osa-alueilla, niin strategian, tuotehallinnon, tuotekehityksen kuin tuotannonkin puolella, ja usein myös näiden kaikkien osa-alueiden yhteistoiminnan operatiivisessa kehittämisessä. Yksinkertaistaen voi sanoa, että radikaalissa, liiketoiminnan voimakkaaseen kasvukilpailukykyyn tähtäävässä muutoksessa ei riitä se, että ”samat palikat kasataan uuteen järjestykseen” ja organisaatiokaaviot piirretään uudestaan. Ensin pitää keskittyä selvittämään yrityksen keskeisin ongelma tai keskeisimmät ongelmat, ja vasta sitten etsiä sekä toteuttaa parhaat ratkaisut kuhunkin tarpeeseen.

Onnistuneesti hoidettu, kasvuun tähtäävä muutos on strateginen projekti, joka koostuu seuraavista vaiheista, ja ne kaikki on toteutettava mallikelpoisesti:

  • Mitä pitää tehdä? –> Päätös yrityksen suunnan muuttamisesta
  • Miten muutos toteutetaan? –> Priorisoitujen hankkeiden operatiivinen toteuttaminen
  • Kuinka varmistetaan jatkuvuus? –> Kasvun voimistaminen tarvittavilla jatkotoimenpiteillä

Mitä pitää tehdä? –> Päätös yrityksen suunnan muuttamisesta

”Mitä pitää tehdä?” on luonteeltaan investointi ja strateginen omistaja-arvoon vaikuttava päätös – ja se on yritysjohdon vastuulla. Yrityksen kasvukilpailukyvyn kehittämisellä on koko liiketoiminnan kannalta kauaskantoiset seuraamukset. Oleellista on, että tähän muutokseen pitää yrityksellä olla riittävän voimakas liiketoiminnallinen peruste: tarve ja motivaatio. Tällöin lähdetään ensin selvittämään, mihin maailma, kyseisellä liiketoiminta-alueella, on menossa kokonaisuudessaan, ja mitkä ovat paikalliset vaikutukset.

Selvitettävä on myös kilpailutilanne, ja oman yrityksen kasvupotentiaali kyseisten muuttuvien trendien vaikutuksesta. Koska muutos vaatii pitkäjänteistä työtä, pitää lisäksi selkiyttää tarvittavat panostukset, mitkä ovat keskeiset yrityksen toiminnan tai osaamisen muutokset, eli onnistumisen edellytykset. Kun on tällä tasolla selvitetty, mitä pitää tehdä, on mahdollista asettaa riittävän radikaalit kasvutavoitteet muutokselle ja tehdä päätös muutoksen toteuttamisesta.

Miten muutos toteutetaan? –> Priorisoitujen hankkeiden operatiivinen toteuttaminen

Tämä on erittäin operatiivinen tehtävä ja siksi edellyttää koko henkilöstön työpanosta. Tässä vaiheessa on hyvä käyttää henkilöstön ideariihiä, jolloin muutoksen perusteet ja tarpeet omaksutaan koko yrityksessä. Tällöin selviää myös johdolle ja valittujen muutosprojektien vetäjille, kuinka vahvasti henkilöstö on muutosten takana, ja mitä jatkotoimenpiteitä muutoksen ohjaaminen sekä tukeminen edellyttää.

Muutoksen onnistumisen kannalta kaikkein olennaisin vaihe on priorisoitujen kehityshankkeiden liikkeelle lähtö ja toteuttaminen onnistuneesti. Tämä usein edellyttää uusien toimintatapojen hyödyntämistä, uusien teknologioiden käyttöön ottoa sekä myös uudenlaista osaamista. Usein tässä vaiheessa sekä johto että henkilöstö odottavat näkevänsä heti positiivisia tuloksia, kun todellisuudessa tilanne voi olla juuri päinvastoin.

Projektin vetäjällä on iso rooli, ja tärkeää on kertoa koko henkilöstölle realistisesti projektin etenemisestä, sekä saavutetuista voitoista että uusista mahdollisista haasteista. Järjestelmällisyys ja kärsivällisyys ovat tärkeimmät ominaisuudet projektin vetäjälle, tässä vaiheessa. Erityisen keskeistä on yrityksen ylimmän johdon tuki ja luottamuksen ilmapiiri, jotta kasvulle ja muutokselle asetetut ensimmäisten hankkeiden tavoitteet pystytään saavuttamaan.

Kuinka varmistetaan jatkuvuus? –> Kasvun voimistaminen tarvittavilla jatkotoimenpiteillä

Muuttuvassa maailmassa, kerran systemaattisesti toteutettu muutoshanke ei useinkaan takaa radikaalia yrityksen liiketoiminnan kasvun jatkumista tuleville vuosille. Joskus saattaa olla jopa niin, esimerkiksi uuden teknologian käyttöönoton jälkeen on tarvetta kehittää eri tyyppistä liiketoimintaa uusille asiakassegmenteille ja nopeasti, jotta saavutettu kilpailuetu realisoituisi myös jatkossa.

Tästä syystä kasvuun tähdänneen muutosprojektin avulla aikaansaatu positiivinen energia, pitää saada muutettua normaaliksi tavaksi toimia ja osaksi yrityksen voimistuvaan kasvuun tähtäävää, jatkuvaa kehittämistä. Projektina aloitettua muutoshankkeen jatkona pitääkin siis toteuttaa sopivasti vuorotellen radikaalilla ja iteratiivisella tavalla yritystä eteenpäin vieviä muutosteemoja ja varmistaa voimistuvan kasvun jatkuvuus.

Herättikö ajatuksia? –> Vaihdetaan näkemyksiä ja luodaan uutta kasvua

Yritystoiminnan saattaminen kilpailukykyisen kasvun polulle on haastava tehtävä, joka vaatii osaamista, kokemusta sekä systemaattista toimintatapaa.

Onnistuneita muutoshakkeita, niin suuria kuin pieniäkin, olemme tehneet näillä menetelmillä. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja varmistetaan, että jatkossakin suomalaiset yritykset tähtäävät kasvun tielle!

Markku Kankaanpää
markku.kankaapaa (a) accelerando.fi

 

 

Pk-yrityksiin lisää virtaa startup-maailmasta

Startup-pic-Dennis-Skley

Suomen vienti ja asiantuntijoiden työllistäminen ovat pitkälti yhä perinteisten pk-yritysten harteilla. 2010-luvulla startup-aktiivisuus on kuitenkin lisääntynyt huimasti: nuoret ovat saaneet yrittäjyys- ja teknologiakipinää valtakunnanlaajuisesti. Siihen ovat vaikuttaneet monet tekijät kuten uuden sukupolven kansainvälisyys ja rohkea asenne, globalisaatio, internetin tuomat mahdollisuudet, koulutuksen kansainvälistyminen, rahoituksen saatavuus sekä yrittäjäesikuvat ja menestystarinat.

Toisaalta myös suuryritysten haasteet ja automaation tuoma kustannushyöty ovat tuoneet kokenutta kaartia yrittäjiksi ja leikanneet perinteisiä työmahdollisuuksia nuorilta. Vaihtoehto omasta yrityksestä ja tiimistä on noussut varteenotettavaksi optioksi. Yrittäjyysoppeja ja -henkeä on jo toisen asteen koulutuksessa vahvasti mukana, ja yhteiskunnastamme on tullut kasvuyrittäjyyttä selvästi kannustavampi.

Uudenlaista yhteistyötä pk- ja startup-kentille

Startup-yritykset luovat Suomelle kilpailukykyä ja ovat tulevaisuutemme vientiyrityksiä. Alkuvaiheessa tiimeillä on kuitenkin valtavasti haasteita, kuten resurssit, rahoitus, kokemattomuus, asiakkaiden puute ja uskottavuus. Erityisesti kaksi viimeistä muodostavat helposti noidankehän. Olemme Accelerandossa lähteneet ratkaisemaan sitä pk-yrittäjien ja startup-kentän yhteistyöllä.

Suomessa on suuryritysten ympärillä jo paljon startup-pöhinää ja erityyppisiä ohjelmia, kiihdyttämöitä, corporate venture -toimintaa sekä hackathon-tapahtumia. Hyvä näin, vaikkakin haasteena startupin näkökulmasta saattaa olla suuryritysten kompleksisuus ja kellotaajuus. Hyvä ja innostunut alku voi johtaa hankkeen liukenemiseen suuryrityksen moniportaisissa matriisiorganisaatioissa ja siiloissa.  Valmiudet nopeaan implementointiin ja markkinoille vientiin eivät ole suuryritysten eritysvahvuus, saati sitten hankintamenettelyt ja projektointi mikroyritysten näkökulmasta.

Fokus pk-yrityskenttään

Tätä pohtiessa olemme Accelerandossa panostaneet yhä enemmän pk-yrittäjien ja startup-firmojen yhteistyöhön. Pk-yrityksellä on aina konkreettisia haasteita pöydällä, joihin osaan löytyy hyvin osaajia ja ratkaisuja tuhansista startup-yrityksistä. Pk-yrityksistä lähes 50 000 harjoittaa kansainvälistä liiketoimintaa. Startup-yritys voi saada tästä kanavan maailmalle, referenssejä ja näin uskottavuutta toimintaansa. Pk-yrittäjä on ketterämpi päättäjä, nopeampi implementoimaan ja allokoimaan resursseja hyvälle hankkeelle kuin suuryritykset. Heillä on sopivaa kärsimättömyyttä, johon startup-kulttuuri sopii hyvin ketterine kehitysmalleineen.

Uusi törmäytyskonsepti

Accelerando on pidemmän aikaa kerännyt tietoja Suomen startup-yrityksistä. Tässä joukossa on valtava voimavara pk-yrittäjiä varten. Accelerando on yhdessä Tekesin pk-yksikön kanssa kehittänyt toimivan törmäytyskonseptin, jossa voidaan kustannustehokkaasti tehdä matchmakingia yritysten välillä ja varmistaa pk-kentän haasteiden ja startup-kentän huippuosaajien kohtaaminen oikealla tavalla ja oikeaan aikaan.  Pk-yrittäjälle tuodaan kilpailukykyä, kustannustehokkuutta ja erottautuvuutta, kun samalla startup saanee referenssejä, kanavaa ja asiakkaita.

Jussi Heinilä
Twitter @jussiheinila

Lue lisää törmäytyskonseptista:

http://www.tekes.fi/nyt/uutiset-2016/kohtaamisia-team-finland–talossa—pk-startup–tormaytys/

 

Kuva: Flickr CC-lisenssillä / Dennis Skley

 

 

Suomi tarvitsee lisää omistajia  

Helsinki-by-the-sea-FlickrCC-HannuMakarainen

Tämä seniorikonsulttimme Rami Nousiaisen kirjoitus on julkaistu alunperin Kauppalehdessä 29.8.2016. 

Verotus kannustavaksi

Muutama poliitikko ehdottaa taas pääomaverotuksen nostamista. Suomalaisia pitää kannustaa sijoittamiseen eikä päinvastoin rangaista riskinottamisesta. Veron korotus osuisi piensijoittajiin, joilla ei ole sijoitusyhtiötä tai mahdollisuutta verotuksen suunnitteluun vakuutustuotteilla tms. Yhtiön vero on 20%, kun piensijoittaja maksaa nyt osinkoveroa 25,5% ja luovutusvoiton vero on vähintään 30%. Osinkoverotus on nyt erittäin epäsuotuisaa suoralle osakeomistukselle, kun rahastot eivät maksa osingoista veroa.

Sijoittamista oppii sijoittamalla

Hallitus voi edistää aidon asiakasomistajuuden ja kansankapitalismin kehittymistä. Päättäjillä on käytettävissä tehokas työkalu, verotus. Maamme hallituksen pitää panostaa nopeasti omistajuuden edellytysten kehittämiseen sekä pörssissä että listaamattomissa yhtiöissä.

Kahdeksan vuotta rämpimistä

Nuorisomme on kuullut vuodesta 2008 saakka huonoja talousuutisia. Ehdotin eräälle teinille, että hän sijoittaa säästönsä pörssiin. Välitön vastaus oli ”sittenhän se romahtaa!” Sen lisäksi, että sijoittaminen pelottaa, valtio ei anna kannusteita riskin ottamiseen.

Kannusteita kaivataan

Avaimet ovat riskisijoittamisen kannusteiden lisäämisessä. Tehokkain keino on osinkojen verotuksen keventäminen. Nykyisten nollakorkojen aikana saadaan varat nopeasti siirtymään verotuksellisesti houkutteleviin kohteisiin. Verotuksen tulee kannustaa pitkäaikaiseen säästämiseen.

Pitkä horisontti

Parempi pitkäaikainen tuotto tarkoittaa myös parempaa verokertymää pidemmällä aikavälillä. Jo useaan kertaan luvattu pienten osinkojen verovapaus on jäänyt toteuttamatta, kun veropohjaa on haluttu laajentaa, ei supistaa. Valtion velan kasvu pelottaa, mutta lyhyen aikavälin verokertymän pudotusta ei pidä pelätä, kun valtion kymmenen vuoden korkokustannus on nolla. Veropohja kasvaa osakesäästäjien määrän noustessa.

laina10v

Suomen valtion 10 vuoden lainan korko on nolla.

Asiakasomistuksella on selvä ohjausvaikutus

Mikäli osinkojen verotus kannustaisi suoraan osakesijoittamiseen moni kuluttajamarkkinoilla toimiva yritys voisi kannustaa asiakkaitaan sijoittamaan yhtiön osakkeisiin.

Vain mielikuvitus on rajana millaisia ”ekosysteemejä” asiakasomistajuuden ympärille voidaan rakentaa. Ihmiset haluavat usein osallistua ja saada äänensä kuulumaan. Isosta omistajajoukosta löytyy myös yritysten kaipaamia kehitysideoita.

Tarvitsemme lisää työntekijöitä yhtiöiden omistajiksi

Omistus lisää yrittäjähenkeä ja parantaa motivaatiota. Jotkut edelläkävijäyritykset ovat ottaneet jokaisen työntekijänsä omistajiksi. Sitoutunut työntekijä toimii yrityksen lähettiläänä. Verotuksen tulee tukea yritysten mahdollisuuksia tehdä omistamisesta kiinnostavaa.

Omistamisella on merkitystä kansantaloudelle

Suomalaisten varat ovat pitkälti asunnoissa ja tileillä. Ruotsissa omistamisella on perinteitä ja sijoitusvarallisuus on paremmin sijoitettu kuin Suomessa, jossa vain pieni osa kansasta omistaa osakkeita. Omistaminen näkyy talouden kasvuluvuissa.

Talous on psykologiaa ja matematiikkaa

Toivottavasti maamme hallitus näkee omistajuuden ja maan menestymisen yhteyden sekä asiaan liittyvän psykologian ja matematiikan. Asialla on merkitystä myös kansansivistykselle; omistamalla oppii seuraamaan sekä ymmärtämään taloutta.

Rami Nousiainen

 

Kuva: Flickr Creative Commons / Hannu Makarainen