Aikainen irtautuminen sijoitusstrategiana – yrittäjänkin etu?

Suomessa alkuvaiheen pääomasijoitukset voivat varsin hyvin. Sekä yksityistä että julkista rahoitusta on startuppeihin ja nuoriin kasvuyhtiöihin saatavilla hyvin. Slush-tapahtuma todistaa myös kansainvälisen pääoman kiinnostusta yrityksiimme. Olemme Accelerandossa auttaneet rahoituksen sektorilla kymmeniä yrityksiä ja kyenneet yhdessä rakentamaan miljoonapaketteja yhdessä omistajien, sijoittajien, Business Finlandin ja rahalaitosten kanssa. Käsitykseni mukaan isommat haasteet tulevat vastaan kymmenien miljoonien rahoitustarpeessa.

Yrityksen kova vauhti ja riskinotto vaatii rahoittajilta syviä taskuja ja tukea matkalle. Suomalaisten rahastojen koko ja riskiprofiilit eivät riitä kovin pitkälle. Onneksi  rinnalle ovat tulleet myös EU:n lainarahoitus ja ulkomaiset sijoittajat, jotka ottavat yhä useammin kopin jatkorahoitukseen. Jatkorahoittajien kanssa on käytössä uudet säännöt ja kasvun kulmakerroin ei ainakaan vähene – läheskään kaikki yrityksemme eivät täytä kovenevia kriteerejä eivätkä yrittäjätiimit ole valmiita ”piilaaksomaiseen” 24×7 heittäytymiseen.  Myös enkelisijoittajan näkökulmasta lukuisat jatkorahoituskierrokset käyvät usein raskaiksi, etenkin kun osakassopimukset päivitetään ja valta- sekä etuoikeudet siirtyvät vääjäämättä myöhäisemmän vaiheen ja isomman shekin kirjoittaneille sijoittajille.  Keskimääräinen irtaantumisaika (exit) enkelisijoituksissa kansainvälisesti on reilut yhdeksän vuotta. Se on pitkä aika odottaa pääomanpalautuksia.

Edellä mainituista syistä exit-strategiana voikin olla aikaisen irtautumisen (nk. early exit) tie. Siihen löytyy useita vaihtoehtoja ja malleja. Keskeistä kuitenkin on, että yritys turvaa liiketoiminnan jatkonsa, alkuvaiheen sijoittajat saavat rahansa ja yrittäjäkin kohtuullisen korvauksen kasvuhakuisesta uutterasta toiminnastaan.

Markkinoilla on lukuisia esimerkkejä siitä kuinka kasvupolun varrella olisi ollut yrityksen myynti- tai sulautumismahdollisuus, mutta syystä tai toisesta siihen ei tartuttu. Valitettavan monissa näissä tapauksissa yritys on sittemmin joutunut vaikeuksiin, rahahanat ovat mahdollisesti menneet kiinni, on jouduttu jopa tekemään rajuja leikkauksia ja muutoksia tai pahimmassa tapauksessa ajamaan toiminta alas. Saattaa myös käydä niin, että pidemmän rahoitustien kulkenut yrittäjä on täysin dilutoitunut rahoittajien kovenevien ehtojen edessä, mm. useiden pakollisten siltarahoitusvaiheiden jälkeen.

Exit-polkuja voi olla useita. IPO on tunnetuin, mutta epätodennäköisin, koska vain vajaat 1% enkelirahoitteisista kohteista edes USA:ssa on lopulta päätynyt listautumiseen.

Todennäköisempiä ovat strategiset yritysmyynnit tai finanssinäkökulmasta tapahtunut myynti. Jälkimmäisessä ostaja näkee kohdeyrityksessä potentiaalia esimerkiksi nopeampaan kasvuun ostajan tuomilla resursseilla ja osaamisella, tai näkee että yhdistelemällä sopivia pienempiä yrityksiä saadaan toimiva ja houkutteleva kokonaisuus markkinoille. Nämä ovat hyviä tekijöitä, mutta näissä kaupoissa ei yleensä ylletä strategisen ostajan antamalle arvostustasolle.

Strateginen ostaja näkee, että ostamalla yrityksen saadaan tarvittava tuote tai palvelu nopeammin aikaiseksi ja markkinalle, saadaan huippuosaajia taloon tai saadaan nopea tie uuteen markkinaan tai teknologiaan. Usein arvostusta pönkittää, jos on alan ostajakilpailijoita, jotka voisivat ajatella samoin ja mahdollisesti saada ylimääräistä kilpailuetua yritysostolla.

Monet omat startup-kohteeni ovat (tilastojakin tukien) menneet nurin tai hiipuneet, jokunen yritys on lopettanut toimintansa tai ”pelastautunut” projektiliiketoimintaan. Joku taas jo maksaa osinkojakin, mutta se ei taas ole enkelisijoittajaidean mukaista. Näkisimme enemmin, että voittovarat käytetään yrityksen kehittämiseen, kasvuun, rekrytointeihin ja kansainvälistymiseen. 10x pääomanpalautukset eivät onnistu osinkojen kautta ihan helposti. Puolet kohdeyrityksistäni on jotakuinkin normaalilla kehityspolulla hyviksi kasvuyhtiöiksi.

Noin vuosi sitten onnistuimme myös strategisessa exitissä, kun Nordsafety Oy myytiin saksalaiselle yritykselle. Nordsafety oli kehittynyt ja kasvanut hyvin syndikaattimme sijoituskierroksen jälkeen, mutta myös kilpailu oli markkinalla koventunut.

Uusia asiakkaita lähdettiin hakemaan Euroopasta, jossa mobiiliyrityssovellukset eivät vielä ole lyöneet laajamittaisesti läpi. Tämä kuitenkin vaati lisää resursseja, uskottavuutta, paikallisosaamista ja uusia toimintamalleja.

Uutteruudellaan Nordsafetyn tiimi onnistui saamaan jalansijaa Euroopan keskeisiltä markkinoilta, mutta kasvunopeus olisi toki voinut olla vielä reippaampaa sijoittajan näkökulmasta. Nämä laajentumistoimenpiteet kevyellä suomalaisella rahoituksella ja ohuella organisaatiolla vaativat todellista venymistä tiimiltä.

Apuun ilmaantui kuitenkin ”kilpailija” Saksasta, jonka mobiiliosaaminen oli selkeästi jäljessä Nordsafetyä. Hyvin nopeasti nähtiin synergiaetuja. He olivat selkeästi isompi VC-rahoitteinen ja kunnianhimoinen kansainvälinen yritys. Heillä oli valmista verkostoa, asiakaskuntaa ja uskottavuutta.

Yritys teki ammattimaisen lähestymisen, nopean tarjouksen ja muutenkin hyvän vaikutuksen heti alussa. Koska tarjous oli sijoittajien ja pääomistajien mielestä hyvin perusteltu, järkihintainen ja yhteistyö toisi selviä hyötyjä Nordsafetyn tulevaisuuden maisemaan, päätimme edetä yrityskauppatielle.

Kauppa oli lopulta erittäin onnistunut, se mm. palkittiin FIBAN-verkostossakin vuoden exit-palkinnolla. Tärkeintä kuitenkin oli, että Nordsafety löysi hyvän, toimintaansa tukevan strategisen kumppanin. Bisnes onkin jo kiihtynyt ja kansainvälistynyt, ja kumpikin yritys koki hyötyvänsä tästä järkiliitosta.

Strateginen yrityskauppa lienee realistisesti paras tapa saada exit. Nordsafetyn tapauksessa irtaantumiskypsyys vei sijoittajilta noin kaksi vuotta, eli IIR oli hyvin kohdillaan. Strateginen ostaja voi olla mm. kilpailija, yhteistyökumppani, täydentävää teknologiaa toimittava yritys tai iso loppukäyttäjä.

Kannattaa olla avoimin mielin markkinalla, tutka koko ajan päällä ja verkottua reippaasti, olla esillä alan analyytikkojen raporteissa, alan konferensseissa ja foorumeilla, aktiivinen sisältömarkkinoinnissa ja näkyä myös venture-maailman portaaleissa ja tapahtumissa – yksinkertaisesti olla reilusti framilla.

Kun aikainen tarjous tulee pöydälle, sitä on syytä huolella puntaroida. Voi olla useita syitä tarttua aikaiseen irtautumismahdollisuuteen, kuten:

  • yrityksen strateginen arvo on lähellä huippuaan
  • näköpiirissä on kilpailun koveneminen
  • markkinahäiriöitä, -aggressiota ja/tai ilmaisvaihtoehtoja putkahtaa markkinoille
  • isot toimijat alkavat julkaisemaan tuotteita ja verrokkeja markkinalle
  • omat kyvyt kansainvälisellä markkinalla eivät kasva riittävän nopeasti, rekrytointihaasteet isoja
  • hallitus ei ole riittävän kompetentti,
  • ei olla saavutettu myyntitavoitteita,
  • muutoksia johdossa tai johto alkaa väsymään,
  • rahoitusmarkkinan kiristyvät muutokset ovat näkyvissä,
  • avainhenkilöhaasteet ja erilaiset omistusstrategiaintressit luovat painetta,
  • mahdollisuus yritysyhdistelmän kautta nopeampaan riskittömämpään kasvuun
  • vakavampi yritys loisi mahdollisuuden jopa listautumiseen tai myyntiin todella isolle talolle

Stateginen arvo on tärkeä myös VC-sijoittajalle, heillä usein pakollinenkin tarve päästä irti sijoituksesta noin viiden vuoden sisällä. Tuona aikana isojen yritysten tulisi toivon mukaan huomata kohdeyrityksen teknologia-alue merkittäväksi, siihen päätetään panostaa (ostaa sitä tai tehdä itse) ja kilpailua on nähtävissä.

Olisi myös varsin luonnollista, että VC-sijoittaja ostaisi piensijoittajat pois, ja näin esimerkiksi enkelisijoittaja saisi aikaisen exitin. Tätä kuitenkaan ei Suomessa juurikaan tapahdu vaan piensijoittajat jäävät helposti ”roikkumaan” ja täysin institutionaalisten sijoittajien armoille. Tässäpä aihetta tuleville blogikirjoituksille 🙂

Jussi Heinilä

 

Kasva, kasva, kasva – mutta miten?

Sami Etula & pro gradu

Sami Etulan tuoreeseen Pro gradu -tutkielmaan “Sijoituskohteen sopivuuden ja valuaation määrittäminen bisnesenkelin näkökulmasta epävarman tiedon pohjalta” pohjautuva opas ilmestyy lokakuussa 2014.

Miksi yritysten pitäisi kasvaa isossa kuvassa?

Uudet ja nopeasti kasvavat kasvuyritykset ovat koko elinkeinopolitiikkamme ydintä. Niiden kykyyn ja potentiaaliin luoda työpaikkoja perustuu koko hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus. TEM yrityskatsauksen (2013) mukaan Suomessa oli 2008–2011 kauden lopussa 322 232 yritystä, joista varsinaisia kasvuyrityksiä 758 kpl, mikä on vain 0,24 % Suomen yrityskannasta. Ainoastaan 17 yritystä kokonaismäärästä oli sellaisia, joiden keskimääräinen kasvu kolmena peräkkäisenä vuotena oli vähintään 100 % vuodessa.

Kasvuyritysten määrän vähyys on merkillepantavaan erityisesti sen takia, että kasvuyritysten osuus alueiden yritysten liikevaihdon kehityksestä oli keskimäärin 47.2 %. Luvut ovat vielä merkittävämpiä kun tarkastelemme asiaa työllisyyden kannalta. Siinä missä muut yritykset vähensivät henkilöstöään nettomääräisesti 76 600 henkeä, niin kasvuyritykset (nuo 758 kpl) loivat 60 500 uutta työpaikkaa koko nettomuutoksen ollessa -16 200 työpaikkaa. (TEM 2013). Vastaava ilmiö on todettu paikkansa pitäväksi myös USA:ssa.

Miksi toiset kasvavat ja toiset eivät?

Harvard Business Schoolin professorit Kerr, Lener ja Schoar tutkivat vuonna 2010 mitkä tekijät ovat näiden poikkeavan hyvin menestyneiden yritysten taustalla. Heidän analyysinsä tulivat siihen tulokseen, että bisnesenkelisijoituksen saaneet yritykset saavat keskimäärin 30–50 % paremmat kasvuluvut ja pääsevät todennäköisemmin kuolemanlaakson yli kuin muut yritykset. Erityisesti niissä tapauksissa, joissa sijoittajat olivat merkittävässä roolissa mm. osaamispääoma tai verkostosijoitusten muodossa selviytyivät muita paremmin.

Bisnesenkeleitä – mistä ihmeestä?

Bisnesenkelipotentiaali Suomessa on vasta alkutekijöissä. Yli 50 % sijoittajista on ensikertalaisia tai muuten harrasteluotoisesti toimivia. Pankkitileillä (yön yli rahastoissa) lojuu noin 83 Miljardia euroa passiivisena omaisuutena, Pääomatuloja yksityishenkilöille jaetaan yrityksistä noin 9300 Meuroa vuosittain ja VAIN noin 250 Meur palautuu vuositasolla takaisin alkavien yritysten pääomaan. Tämä on ainoastaan 0,3 % tileillä lojuvasta varallisuudesta. Ymmärtääksemme tilanteen järjettömyyden asia voidaan suhteuttaa 2000 euron kuukausipalkkaan, josta 0,3 % on 6 euroa. Meillä on siis valtava kansallinen potentiaali ja kyky tehdä sijoituksia. Ei siis tarvitse enää kuin kypsyttää oma yritys riittävän “makeaksi omenaksi”, jonka kaikki haluaisivat syödä.

Miten kypsyttää yritys makeaksi omenaksi?

Teoriassa helposti. Etsitään ympärille itseään viisaampia kavereita ja tehdään heidän kanssaan hyvä tuote houkutteleville markkinoille – niin hyvä, että se revitään käsistä. Sitten vain etsitään potentiaaliset sijoittajat ja esitellään heille tarpeelliset dokumentit. Muuta ei tarvitse.

Käytännössä matkalla saattaa tulla kysymyksiä ilman vastauksia. Parhaan avun kaikkiin kysymyksiisi tulet saamaan lokakuussa ilmestyvästä oppaasta enkelisijoituksen hakemiseksi. Jos siis et vielä tilaa Accelerandon uutiskirjettä – tee se heti. Sitä kautta saat oppaan ensimmäisten joukossa ja etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden.

Sami Etula